torstai 9. elokuuta 2012

Marvin Hamlisch ja A Chorus Line

Marvin Hamlisch (1944-2012).
Kuva www.playbill.com
Luin tänä aamuna uutisen, että elokuva- ja musikaalisäveltäjä Marvin Hamlisch menehtyi lyhyeen sairauteen muutama päivä sitten 68 vuoden ikäisenä. Hamlisch teki suurimman osan sävellyksistään elokuviin, mutta hän oli todella myös musikaalisäveltäjä, mistä tunnetuimpana esimerkkinä on A Chorus Line (1975), eräs tärkeimmistä 1970-luvun teemamusikaaleista. Playbill-lehden nettisivuilla on hyvä kirjoitus Hamlischin urasta musikaalien näkökulmasta, sen voi lukea täältä.

Halusin nostaa Hamlischin työn esille blogissani, koska Sondheimin Companyn lisäksi musikaali A Chorus Line oli tärkeä teemamusikaalin lajityypin kehittäjä ja eteenpäin viejä. Teemamusikaalin käsitteellä (engl. concept musical) kuvataan usein juuri 1970-luvulla yleistynyttä musikaalityylilajia, jossa lineaarisesti kulkeva juoni ei enää ollut keskiössä, vaan teos saattoi perustua tietyn teeman, metaforan tai henkilöhahmon ympärille. A Chorus Line esimerkiksi perustui aitoihin Broadwayn esiintyjien haastatteluihin ja muistoihin, joista tekijät koostivat teoksen koe-esiintymis-aiheen ympärille. Musikaalin teemat kiertyvät toiveiden, pettymysten, oman osaamisen ja esiintymisen problematiikan ympärille. Erään teemamusikaalin määritelmän mukaan musikaalin rakenne ei ole lineaarisesti eteenpäin kulkeva vaan se rakentuu toisiinsa temaattisesti liittyvistä erillisistä kohtauksista, henkilöhahmoilla on tärkeä osa teoksessa ja musikaalin laulut saattavat kommentoida teosta tai henkilöitä  itseään. A Chorus Linessa toteutuvat nämä kaikki teemamusikaalin piirteet.

A Chorus Line
 - alkuperäisen Broadway-levytyksen kansi
Hamlisch, ohjaaja-koreografi Michael Bennett, musikaalin tekstin kirjoittajat Nicholas Dante ja James Kirkwood, Jr., sekä sanoittaja Edward Kleban voittivat vuonna 1976 yhdessä parhaan draaman Pulizer-palkinnon A Chorus Linesta. (Esimerkiksi Stephen Sondheim voitti saman palkinnon vasta vuonna 1985 yhdessä James Lapinen kanssa Sunday in the Park With George -musikaalillaan.) 

Monet A Chorus Linen lauluista ovat hienoja yksittäisten henkilöiden muistelmia tai kertomuksia itsessään, jotka toimivat omalla tavallaan hauskasti irrallaan musikaalin kontekstista. Toisaalta ne toimivat kuten monet Stephen Sondheimin musikaalien lauluista: yksi laulu on itsessään jo kuin pieni näytelmä, jossa on selvä draamallinen kaari, ja joka liittyy teemansa tai laulaja-hahmonsa kautta suurempaan kokonaisuuteen rakentaen tärkeänä palana kokonaista musikaalia. Kannattaa kuunnella esimerkiksi mainio ja samalla aika surullinen laulu "Dance 10, looks 3", tämän linkin takana oleva laulu on A Chorus Linen Broadwayn 2006 uusintaversiosta.

Vuonna 1985 A Chorus Linesta tehtiin myös elokuva, jota tähditti nuori Michael Douglas. 1980-luvun tyyli tulee elokuvassa todella vahvasti esille, ja siitä voi katsoa hauskoja klippejä Youtubesta. Linkkaan teille nyt kuitenkin tämän kirjoituksen videoksi vuoden 2007 Tony-gaalan alkunumeron, koska videossa näkyy pianoa soittamassa edesmennyt Marvin Hamlisch ja vuoden 2006 uusinta-Chorus Linen esiintyjät antavat parastaan. Suosittelen tutustumaan tähänkin teokseen, eräs amerikkalaisen musikaalihistorian 1970-luvun herkkupaloja, ehdottomasti!