Kirjoittajasta

Kutsun itseäni teatterin monityöläiseksi, koska olen tehnyt monenlaisia töitä teatterialalla. Olen opiskellut Helsingin yliopistossa teatteritiedettä ja yleistä kirjallisuustiedettä - en siis ole taiteilija vaan taiteentutkija. Tällä hetkellä teen markkinointia KOM-teatterissa ja edellisiä työpaikkojani ovat olleet muun muassa Espoon KaupunginteatteriSuomen Teatterit ry ja Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner.

Olen kirjoittanut yliopiston pro gradu -työni musikaalien dramaturgiasta ja tämän blogin tarkoitus on paitsi ylläpitää ja laajentaa omaa tietämystäni aiheesta, myös jakaa kaikkea musikaaleihin liittyvää hyvää muillekin intohimoisesti musikaaleihin suhtautuville ihmisille. Graduni otsikko on "Laulujen dramaturgiset tehtävät kolmen eri aikakauden musikaaleissa. West Side Story, Company ja The Phantom of the Opera." ja se on luettavissa täällä.

Blogini tekstit tulevat käsittelemään musikaaleja ja mahdollisesti muitakin musiikkiteatterin lajeja sekä Suomessa että ulkomailla. Pyrin tarjoamaan juttuja sekä ajankohtaisista aiheista että anekdootteja ja informaationpalasia musikaalien historiasta. Kirjoitan siis musikaalitutkijan ja -ihailijan näkökulmasta ja teatterissa paikkani on aina katsomossa, ei lavalla.

***

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä, voit kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen etunimi.sukunimi[at]gmail.com. Sukunimeni selviää esimerkiksi yllä olevan gradu-linkin takaa.
Löydät minut myös LinkedInistä.

1 kommentti:

  1. Oikein lämpimästi tervetuloa katsomaan koko perheen fyysisestä teatterista, klovneriasta ja musiikkiteatterista rakennettu versiomme klassikkotarina Saiturin joulusta.
    Seuraavat esitykset ovat pe 19.11. ja la 20.11. ja esitykset jatkuvat 9.12. saakka. Alempana on lisätietoa mm. esityksen ohjanneesta kansainvälisesti tunnetusta musiikkikomediaohjaajasta Toby Parkista.

    Traileri:
    https://youtu.be/Ob8IlJ4GFiw

    Lisätietoja:
    https://www.gretaproductions.fi/saiturinjoulu

    Ystävällisin terveisin,

    Reetta Ristimäki
    Greta Tuotanto
    p. 050 3803050

    Esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 2021:
    pe 19.11. klo 19
    la 20.11. klo 19
    to 25.11. klo 19
    su 28.11. klo 15
    pe 3.12. klo 19
    la 4.12. klo 19
    ke 8.12. klo 19
    to 9.12. klo 19

    Saiturin joulu on hurmaava jouluesitys sinulle, joka rakastat musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa. Kekseliäs ja hulvaton esitys kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia.

    Saiturin joulun ohjaus on brittiläisen fyysisen komedian taitajan Toby Parkin käsialaa. Park on englantilaisen Spymonkey-teatterikollektiivin taiteellinen johtaja, muusikko, säveltäjä, käsikirjoittaja ja maailmalla kysytty näyttelijä, ohjaaja ja komediakouluttaja (mm. Cirque du Soleil, National Theatre London ja Wiener Volksoper). Suomessa hänen aiempia ohjaustöitänsä ovat olleet The Fabulous Bäckström Brothersin musiikkikomediat ”Fabulous Bäckström Brothers Show” ja ”Big Bang Siegried”. Tällä hetkellä Park ohjaa Offenbachin operettia ”Orpheus alamaailmassa” Wienin Volksoperissa.

    Näyttämöllä taituroivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon. Tätä esitystä muistellaan lämmöllä vielä tulevinakin jouluina.

    Dramaturgia: Reetta Ristimäki ja työryhmä
    Musiikkidramaturgia: työryhmä
    Sävellys: mm. Jouni Bäckström ja Markus Fagerudd
    Ohjaus: Toby Park
    Apulaisohjaaja: Tommi Bäckström
    Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
    Äänisuunnittelu: Max Marshall
    Valosuunnittelu: Tuittu Teivainen
    Esiintyjät: Jouni Bäckström, Petri Bäckström, Reetta Ristimäki, Emmi Hatjasalo
    Alkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin joulu
    Tuotanto: Greta Tuotanto, The Fabulous Bäckström Brothers ja Musiikkiteatteri Kapsäkki

    VastaaPoista